Ihan siinä kassan vieressä – ”Palvelumuotoilkaa mun ostoskokemus!”

 

Hikeä pukkaa, päässä humisee, otsa kostuu, happi loppuu! ”Jaksaa jaksaa, sä pystyt, äärirajoille, tilanne haltuun”, sisäinen personal trainer kiljuu pääni sisällä. Ei auta, ei pysty, ei kykene.

”Polkupyörän lukot ovat ihan siinä kassan vieressä”, avulias poninhäntäinen myyjä kertoi sisäänkäynnin luona.

Siellähän ne, mutta ihan sinne kassan viereen päästäksesi oli käveltävä läpi koko kolmen hehtaarin myymälä (tiedättehän tämän veikeän Ikea-konseptin). Skeittilautojen jälkeen mailaurheilu, jääkiekkovarusteet, cross training, lisäravinteet, voimaharjoittelu, metsästys ja kalastus sekä noin 183 muuta sporttinimikettä. Kierroksen loppupäässä nappaan ensimmäisen käteeni osuvan lukon ja juoksen kassalle. Pihalla vannon et ei ikinä, ei ikinä enää, ei ikinä!

Kauppa, ostokset, shoppailu. Jo ajatus kohottaa verenpainetta ja nostattaa näppyjä. Eräätkin hullut päivät saisivat minut hulluksi, hinta-sembalot hourulaan. Melkoista paniikkia voi kokea myös tavaratoreilla ja tarjoustaivaissa, joista kätevä emäntä ostostelee samalla käynnillä kakkuhaarukat, pensasleikkurit, pölykapselit, alushousut ja avokassukat.

Jos mikään on lähimpänä täydellistä ostoskidutusta, niin pitkät housut. Se tunne, kun änkeät sovituskoppiin viiden housuparin kanssa vain todetaksesi lahkeet kintuissa, että kokoluokitus kutistuu vuosi vuodelta, yhtä salakavalasti kuin Mäkin pienet ranskalaiset. Yhä pienempiä. Missä täällä on hätä-seis-painike?

 

Netti – ostostaivaista sinisin

Verkkokauppa. Siellä ostoskokemus on palvelumuotoiltu huippuunsa, sieltä tämäkin IT-vajakki hankkii kätevästi Fit Kickback Extreme -uimapuvun, tummansininen ja vähän pirtsakkaa raidoitusta edessä. Enter, miksen tätä aiemmin hoksannut? #happyshopping, #uusiuikkari, #meitsishoppaa; tviittaisin, jos olisin Twitterissä.

Seurantakoodi kehiin: pian ruudulle vyöryy seitsemän eri kellonaikaan päivättyä ilmoitusta siitä, että uikkari on lähtenyt matkaan. Odotan kolme päivää, sitten Ärrälle. Tämä on helppoa! Tunnelma hieman laskee, kun kassahenkilö näkee koneelta, ettei koko pakettia ole olemassa.

Soitan Postin asiakaspalveluun, puhelu katkeaa, soitan toisen kerran, chatti ei toimi. Kolmas soitto, ja asiakaspalvelija Minna-Maaria kertoo, että kuljetus on saapunut perille. Takaisin Ärrälle. Ei ole. Ärrä-mies soittaa Postiin. Yksitoista minuuttia ja kas: järjestelmä-, inhimillisen- tai jonkun muun täysin ymmärrettävän virheen takia väärin saapumiskirjattu paketti löytyy. Tai siis kaksi.

Jos olisin tilannut bikinit, mutta ei.

”Mä tilasin uimapuvun.” Saan soperrettua minua kärsivällisesti palvelleelle nuorelle miehelle, jonka päättäväisen rohkaiseva hymy kertoo, että tämä oli nyt tässä. Ohitan ovelle asti ulottuvan jonon, joka mulkoilee minua siihen malliin, että mikä saatana siinä nyt…

Kotona toisesta paketista löytyy uimapuku, toisesta Niken mustat kalsongit kokoa XL. Jälkimmäisen palautan Ärrälle, minkä johdosta muutaman päivän kuluttua minua lähestyy sähköpostilla urheilukaupan Customer Service Coordinator:

”Varastomme on vastaanottanut Niken housut, mutta tätä tuotetta ei löydy tekemältänne tilaukselta. Kertoisitteko hieman mistä on kyse?” Sporttisin terveisin Stella.

En hieman osaa. Sen sijaan hyppään laiturin päästä veteen ja sukellan syvälle.

Ai mitenkö onnistui nettiostos, ilman sovituskoppia? No, vähän se kiristää olkapäistä ja eivät ne etumuksen raidat ruudulla ihan näin pinkkeinä kirkuneet. Mutta hei, eihän uikkari pinnan alla kovin pitkälle näy!

#happydivings, #niinpeukutannettiostoksia, #jaxuhalitsinnekassajonoon

 

 

 

Edelliset artikkelit

Kun Urkki komeili 500 markan setelissä ja Virén kaatui, Marja-Liisa antoi kaikkensa ja Melanien vyöllä koreili outo perhonen

style="margin-bottom:6.0pt; margin:0cm 0cm 0.0001pt"> 

Lue lisää

Vihreäkantinen kirja, Virpi ja #kaksneljäseiska - miten tässä näin kävi?

Vatsanpohjassa nipistelee, kun nousen isän ja äidin perässä kaarevia graniittiportaita kohti PYPin Malmin konttorin jykevää ovea. Isä ja äiti istuvat pankkineidin tiskin eteen, minä seison. Pankkineidillä on permanentti ja punaista huulipunaa, kun hän avaa minulle ikioman pankkitilin. Hikisin sormin ladon tiskiin 6 markka ja 35 penniä, jotka neiti kirjaa kauniilla käsialallaan vihreäkantiseen kirjaani.

Lue lisää

Faija ja Teemu

 

Lue lisää

Varmista pihasi fengshui - let's go green!

 

Lue lisää