Faija ja Teemu

 

Faija oikeesti, ihan oikeesti faija nyt!

Teemu kyllä tietää, etteivät hänen ajatuksensa, saati puheensa saisi faijaa pysymään hiljaa.

 

Erkka oikoo jo painotaloyrittäjien golfturnauksesta voittamaansa solmiota, availee kröhien ääntään ja puristaa kuohuviinilasia käsissään. Kreetta kiikuttaa kahvipöytään uunilämpimiä karjalanpiirakoita, oikoo voileipäkakkuhaarukoiden täsmällistä rivistöä ja luo syrjäkulmalla katseen miehensä oranssin pikkutakin poimuihin.

 

”No niin, niinpä sitten”, Erkka aloittaa ja antaa totisen katseensa kiertää olohuoneen vierasjoukossa. Kerttu kuikuilee terassille ja kehottaa ulkona olevaa juhlaväkeä sisätiloihin.

 

Teemun mieleen vyöryvät neljän vuoden takaiset rippijuhlat. Faijan katse kirkon penkistä, kun albajoukko käveli kirkkosalista kohti etupihan aurinkoa. Silloin sillä oli vielä kaikki toiveet tallella, poika menossa kovaa kyytiä kohti unelmaa, isänsä poika.

Ja se puhe.

 

Kekälän kaukalon vasen pakki

 

”Hyvät ystävät ja kylänmiehet. No niin, niinpä sitten. Aina välillä sitä ihmettelee elämän aivoituksia. Niin kuin tänään Pohjois-Haagan koululla, istuessani siinä neljännessä penkkirivissä, Kerttu vierelläni. Ihan piti silmiä hieraista. Kyllä vain, viereeni istahti Hakolan Kake, Kekälän kaukalosta tuttu vasen pakki, hieman hitaat olivat luistimet, mutta aina valmis vetämään loppuun asti, joukkueen eteen kaikkensa antoi.”

Erkan ääni herkistyy ja silmäkulma kostuu.

 

Teemun katse löytää Prismasta toissa päivänä löytyneet kengänkärjet, maton lehtikuviot ja ylipitkän housunlahkeensa, vaikka sitä kuinka peilin edessä soviteltiin.

 

”Siinä tosiaan istui, vanha kuoma, viimeksi nähty - olikos siitä tosiaan jo kaksikymmentä kahdeksan vuotta. Ihan tuli tippa linssiin, kun kättä lyötiin, Kake vielä hartiaa toverillisesti läimäytti. Paljon oli puheltavaa, Kerttu sai minua ihan napakasti olalle koputtaa, kun Teemu asteli rehtorin eteen lakkiansa noutamaan. Niin kiilsi se vitivalkoinen sametti, kuin Herningen jää ensimmäistä MM-otteluaan pelanneen Eeli Tolvasen mailan alla, kun nuoren miehen terävä veto iski huikeat 4-1-lukemat vaahterapaitojen verkkoon, käytti tylysti hyväkseen Darcy Kuemperin karmean harhasyötön. Suomi-poika näytti isommilleen. Voi pojat, ei siinä voinut mies muuta kuin syvästi kumartaa.”

 

Mokkapaloja ja lihaskuntoa

 

Teemu muistaa, kuinka faija oli mukana joka ikisessä harjoituksessa ja pelissä, heilui kentän laidalla kaulassaan sini-valko-oranssi-kaulaliina, mää ja Tapparan mies. Tarvottiin läpi Hippo-turnaukset, Kortteli-Kimarat, Nappula-kiekot, edettiin piirisarjoihin ja kahlattiin läpi tiivistyneet viikkotreenit ja lihaskunnot. Mutsi väänsi mokkapaloja ja paistoi kotiturnauksissa makkaraa. Faijan silmissä kiilsivät jenkkikaukalot, farmiliiga, josta olisi enää yksi askel kohti lopullista päämäärää. Itsensä Teemun jalanjäljissä.

 

”No niin, niinpä sitten. Voittohan siitä tuli, Suomi näytti maailmalle. Eräällä lailla on sinullakin Teemu nyt maailma edessäsi, joskaan nyt ei aivan niissä elämän isoissa kaukaloissa, tai kapeampiahan ne siellä merten takana olisivat olleet. Sinun polkusi kulkevat toisia teitä.”

 

Teemu nostaa katseensa parketin saumoista, oikoo selkäänsä ja muovilippaa otsallaan, vilkaisee lempeästi hymyilevää ja silmää vinkkaavaa Mummua. Aina se jaksoi kuunnella haparoivien sormien tapailua kitaran kaulalla, kannusti liittymään ala-asteen musakerhoon, säästi eläkkeestään rahat ensimmäiseen Landolaan ja kyseli Musiikkiopiston pääsykokeista. Ainahan minä tiesin, se sitten sanoi.

 

Voitolla yöhön!

 

”No niin, niinpä sitten. Kun tästä eteenpäin lähdet, tekisi mieli ihan sanoa, niin kuin ne jääkiekkopojat siinä laulussa: Häviöst sä voit olla työtön! Siks me lähetää voitolla yöhön! Ja Aamuun asti, vaikka aamul on matsi.

 

Että onnea vaan poika!”

 

Teemu kuulee Mummun tirskahduksen. Tunnustelee taskussaan sen antamia Radion Sinfoniaorkesterin konserttilippuja, yhdessä Mummun kanssa.

 

Jokin nousee Teemun sisällä, keskellä vierasjoukkoa, lapsuudenkotinsa olohuoneessa, täyttää mielen, tulvii ulos. Faijan käsi nousee yläfemmaan, laskeutuu hetken kuluttua hämillään alas. Katseet kohtaavat, isän ja pojan. Painotaloyrittäjän, jonka unelma NHL:stä jäi toteutumatta. Pojan, joka lähtee kohti omaansa.

 

Teemu ottaa askeleen, nostaa kädet, seisoo hetkeen hievahtamatta paikallaan. Kurkottaa sitten kätensä isän ympärille, puristaa lujaa. Hetken on hiirenhiljaista.

 

”Kiitti faija!”

 

”No niin, niinpä sitten. Isäs poika”, Erkka sanoo äänessään värinää ja ojentaa uudelle ylioppilaalle lahjakuoren. Tapparan kausiliput. Mää ja Tapparan mies.

 

P.S. Tiedäthän, että KirjaiMin laatii kuosiin myös juhlapuheet, ja ihan ilman lätkätvistiä ;)

 

Edelliset artikkelit

Kun Urkki komeili 500 markan setelissä ja Virén kaatui, Marja-Liisa antoi kaikkensa ja Melanien vyöllä koreili outo perhonen

style="margin-bottom:6.0pt; margin:0cm 0cm 0.0001pt"> 

Lue lisää

Vihreäkantinen kirja, Virpi ja #kaksneljäseiska - miten tässä näin kävi?

Vatsanpohjassa nipistelee, kun nousen isän ja äidin perässä kaarevia graniittiportaita kohti PYPin Malmin konttorin jykevää ovea. Isä ja äiti istuvat pankkineidin tiskin eteen, minä seison. Pankkineidillä on permanentti ja punaista huulipunaa, kun hän avaa minulle ikioman pankkitilin. Hikisin sormin ladon tiskiin 6 markka ja 35 penniä, jotka neiti kirjaa kauniilla käsialallaan vihreäkantiseen kirjaani.

Lue lisää

Ihan siinä kassan vieressä – ”Palvelumuotoilkaa mun ostoskokemus!”

 

Lue lisää

Varmista pihasi fengshui - let's go green!

 

Lue lisää